Muutos voi olla huomaamatonta tai se voi näyttää yht’äkkiseltä.
Varsinkin ulospäin. Usein se mikä näkyy päällepäin on vain jäävuoren huippu, ja työ, mitä on tehty pinnan alla, on voinut kestää vuosia, joskus vuosikymmeniä. Yhden päätöksen miettiminen voi kestää vuosikymmeniä ja lopulta, kun rohkeus on kerätty, itse askeleen ottaminen käy hetkessä.
Muutos on jatkuvaa, halusimmepa sitä tai emme. Maailma muuttuu, ihmiset muuttuvat, kaupungit, rakenteet ja lait muuttuvat.
Sinä itse muutut. Keho muuttuu, mieli muuttuu ja tunteet elävät jatkuvassa muutoksen vuoristoradassa.
Tunteet näyttävät sen muutoksen suuntaa mihin olet menossa. Joka hetki. Ikävä tunne, ahdistava, raskas olo, tarkoittaa, että suunta kääntyi johonkin mihin ei kuulunut mennä.
Kevyt olo, helppous, hyvä, iloinen ja helpottunut tunne, olet menossa oikeaan suuntaan.
Se on niin yksinkertaista.
Joka hetki jokainen ihminen luo omaa todellisuuttaan. Teet sitä joka tapauksessa, ja olet tehnyt koko elämäsi ajan. Niin kauan kuin et ole siitä tietoinen, kaikki tapahtuu automaattiohjauksella. Olet luonut tietoisia automaattiohjauksia arkeesi aina. Joka päivä peset hampaat vähintään kaksi kertaa päivässä, teet sen miettimättä, siitä on tullut automaatio. Olet rakentanut hyviä ja vähän vähemmän hyviä automaatioita eli tapoja itsellesi. Osaat siis luoda automaattiohjauksia elämääsi. Olet tehnyt sitä jo.
Silloin kun jotain pahaa tapahtuu tai on tapahtunut menneisyydessä, nousee ensimmäisenä mieleen vastaväite etten varmasti ole tätä itse luonut elämääni. Ei tämä ole sitä mitä olisin halunnut. Ehkä ympäristösi ja elämäsi ei vieläkään näytä siltä mitä haluaisit. Oletko muka itse luonut kaiken sen?
Aloitetaan alusta, syntymästä. Pieni vastasyntynyt vauva omaa sen energian tason olemuksen, mitä tarvitaan juuri siihen elämään, jota hän tulee tänne elämään. Siitä hetkestä eteenpäin ympärillä olevat ihmiset pääsevät vaikuttamaan, siirtämään omia uskomuksiaan ja tapojaan ja myös omia taakkojaan, joista eivät edes itse ole tietoisia. Niitä samoja, joita heille on siirretty kun he aloittivat omaa elämäänsä.
Noin seitsemään ikävuoteen asti lapsen aivoaallot ovat ns. theta-tilassa eli sillä taajuudella, jolla oppiminen on helppoa. Lapsi imee itseensä vaivattomasti kaiken ympäristöstään. Niin hyvän kuin haitallisenkin.
Sen jälkeen aivojen taajuus muuttuu sille ‘normaalille’ tasolle, jolla aikuiset viettävät päivätietoisuuttaan.
Ensimmäisten elinvuosien aikana jokainen meistä muodostaa perustaa omalle elämälleen, automaattiohjaus muotoutuu ja paljon kertyy alitajunnan ja energian tasolle. Osa kertyneestä voi olla sellaista, mitä lapsi ei pysty käsittelemään, siitä muodostuu ns. blokkeja kehoon. Energian tasolla meillä on muutamia keskuksia, jotka vaikuttavat kaikille elämän osa-alueille. Joillekin ne saattavat olla joogasta tuttuja chakroja. Kun erilaiset elämäntapahtumien aiheuttamat blokit ovat energiakeskuksissa jumissa riittävän pitkään, niiden vaikutus tuntuu myös fyysisessä kehossa. Niistä tulee kireyksiä kehoon, kipuja ja lopulta sairauksia.
Et siis ole yksin luonut koko elämääsi, et ole itse luonut elämäntapahtumia, jotka ovat ohjanneet elämäsi jatkoa. Hyvä uutinen on, että voit tehdä niin tästä eteenpäin. Alussa ehkä hitaasti, mutta kun saat juonesta kiinni, ympäristösi ja elämäsi muuttuu nopeammin.
Mennään tietoiseen luomiseen enemmän seuraavassa osassa, mutta nyt voit haastaa omaa uskomusjärjestelmääsi ja huomata miten olet vaikuttanut elämääsi tähän asti.
Kaikki toiveesi toteutetaan. Ongelma on, ettet ole tiedostanut sitä, mikä toiveen vie eteenpäin. Se ei ole ajatuksesi, sanasi tai tunteesi, vaikka kaikilla niilläkin on oma roolinsa. Kaikki edellämainitut luovat kokonaisuuden, joka olet. Sanat vahvistavat ajatuksesi. Tekevät niistä enemmän totta ja johtavat myös tekoihin. Tunteet vaikuttavat ajatuksiisi ja ajatukset vaikuttavat tunteisiisi. Ja tunne oli se mittari, joka näytti oikean suunnan.

Kaikki sinussa on energiaa. Kaikki ympärilläsi on energiaa. Myös kaikki konkreettinen, fyysinen, tavarat, luonto, muut ihmiset. Kaikki koostuu energiasta. Ja energia värähtelee. Se on jatkuvassa liikkeessä. Mitä konkreettisempi asia, sitä tiheämpi sen värähtely on.
Sinäkin värähtelet omalla taajuudellasi. Ja vedät puoleesi muita samalla taajuudella värähteleviä. Jos luet tätä, olet jollain tavalla vetänyt tämän puoleesi. Ehkä tämä on sinulle tuttua, tai olet valmis kuulemaan tämän. Ehkä nyt oli aika vasta istuttaa tämän ajatuksen siemen mieleesi. Kaikki tapahtuu ajallaan. Luota siihen.
Tapoja, joilla voit vaikuttaa omaan värähtelytasoosi on monia. Mennään niihinkin omassa tekstissään tarkemmin. Ala tarkkailla minkälaisissa tunnetiloissa vietät suurimman osan ajastasi. Saat lisää sitä mitä värähtelet.
Toiveesi lähtee eteenpäin värähtelyn muodossa ja vastaus on aina kyllä. Saat lisää sitä mitä värähtelet ulospäin. Kun tuskailet ongelmien parissa, saat niitä lisää. Kun iloitset ja olet kiitollinen, saat lisää kiitollisuuden aiheita. Kun suret ja murehdit, huolet lisääntyvät. Kun teet asioita, joista nautit, saat niitä lisää.
Tunteet ovat ja tulevat aina olemaan vuoristorataa. Se kuuluu ihmisyyteen ja on osa tätä arvokasta kokemusta. Voit itse vaikuttaa siihen millä tasolla vuoristoratasi toimii, voit vaikuttaa siihen kuinka pitkiä ovat alemmilla tasoilla viipyilyt tai kuinka nopeasti nouset parempiin tunnelmiin.
Tästä on tulossa ihan liian pitkä teksti, niin summataan näin. Kun puhutaan tunteista, on hyvä muistaa, että ne kaikki ovat arvokkaita ja kuuluvat elämään. Ihmisyyteen kuuluu menetyksen sureminen ja menestyksestä iloitseminen.
Kun alat tunnistaa omaa tunneilmastoasi, voit alkaa vaikuttaa siihen. Löydä ajatus, joka vie kohti parempaa, kevyempää tunnetta ja jatketaan enemmän tietoisesta luomisesta seuraavassa tekstissä.
♥ Katja Silján
Yorumlar